sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Berliini 2015

Talven Berliinin reissu alkaa olla jo perinne, jos kolmen peräkkäisen talven osalta voi tehdä johtopäätöksiä. Tällä kertaa tartuimme ebookersin täkyyn 'lennot + 2 yötä' n.188€ per nuppi. Lennot olivat Air Berlinin ja hotelli Tryp Mitte. Etukäteen hotellin sijainti Mitten pohjoisosassa tuntui vähän huonolta, mutta metroaseman läheisyys paransi tilannetta jonkun verran. Edellisten reissujen hotelli H10 Joachimsthaler Straßella aivan Ku'dammin kupeessa tuntuu edelleen paremmalta etenkin kun lentokentältä pääsee suoraan bussilla hotellin lähelle ja metroasemalle pääsee lähes suoraan hotellilta. Muuten Tryp Mitte oli perus siisti hotelli kelpo aamiaisella.


21.2. Lauantai

Reissu alkoi aivan sika aikaisella lähdöllä, auto starttasi 3:10 kotipihasta talven pimeydessä.
Jätimme auton lentoparkkiin, hoidimme kassit pois käsistämme ja söimme aamiaista kentällä.
Mukavan lyhyen lennon jälkeen olimme aurinkoisessa Berliinissä kellon kahdeksan jälkeen aamulla.
Olin selvitellyt etukäteen bussi/metro reitin hotellille ja tämä edellytti bussia Tegeliltä Kurt-Schumacher-Platzille ja vaihtoa metroon siellä. Vaihdosta selvisi melko helpolla matkalaukkujen kanssa. Pääsimme hotellille sen verran ajoissa ettemme saaneet suoraan huonetta vaan jätimme laukut säilytykseen ja lähdimme katselemaan kaupunkia.
Ostimme päiväliput metroon ja menimme Gendarmenmarktille. 



Siellä sijaitsevat Deutscher Dom (nykyisin Neue Kirche), Französischer Dom ja konserttitalo. 



Kävimme kurkkaamassa Neue Kirchen aulaa, joka paljastuu sisältä entisöidyn rakennuksen karuksi moderniksi betonikuoreksi.

Jatkoimme matkaa Alexanderplatzille kaupoille ja syömään. Ostoslöydöt olivat tällä kertaa lähinnä levyjä Saturnin alehyllyistä. Söimme aurinkoisessa, mutta koleassa säässä currywurstin ja rost bratwurstin terassilla. Paikka oli Berliinin hintatasoon kallis paikka, mutta tulipa terassikausi avattua helmikuussa.

Seuraava kohde oli Breitscheidplatz ja Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche. 



Jatkoimme Ku'dammille kaupoille, hain Saturnista autonavigaattorin ja muistikortteja kameraan ja kännykkään.
Kello oli jo sen verran paljon että huone oli valmiina hotellilla joten suuntasimme sinne. 




Nukkumatti kolkkasi tajun kankaalle hetkeksi, mutta tunnin päästä olimme uudestaan liikenteessä palattuamme Ku'dammin kaupoille hakemaan muuan muassa viinejä kotiin tuomisiksi. Illan pimennyttyä menimme Nikolaivierteliin 






ja kävimme syömässä Georgbräussa kassleria ja salaattia sekä nautimme talon oman panimon oluet, jotka eivät olleet kovin erikoiset. 





Illallisen jälkeen palasimme ajoissa hotellille nukkumaan univelkaa pois.

22.2. Sunnuntai
Söimme kiireettömän aamiaisen hotellilla ja lähdimme metrolla/junalla Hackescher Marktille ja siitä Spreen rantaa museosaarelle. 





Neues museum oli nähty jo ensimmäisellä Berliinin reissulla, mutta silloin museon koko yläkerta oli vaihtuvan näyttelyn käytössä. 

Nyt siellä oli avattu jälleen esi- ja varhaishistorian museo. Näytteillä on esineistöä alkaen kivikaudelta ja päätyen Berliinistä tehtyihin sodan aikaisiin löytöihin.





Kiersimme myös Neues museumin kokoelman ja kävimme katsomassa Berliinin kauneinta naista, Nefertitiä. 






Museossa vierähti kolmisen tuntia. Lustgartenia vastapäätä kanavan toisella puolella oli taide- ja käsityömarkkina jotka kiersimme läpi. 



Kävelimme pitkin Spreen rantaa Berliner Domin ja Humboldt-forumin rakennustyömaan kautta (uudelleen rakennettava Berliner Stadtschloss) Nikolaivierteiliin. 




Otimme parit oluet Mutter Hoppessa. 




Kävimme Nikolaikirchen luona, mikä on lähes 800 vuotiaana Berliinin vanhin kirkko 





ja kävelimme sieltä Neptunbrunnen-suihkulähteen kautta Marienkirchelle. Neptunus istuu suuren lähteen päällä ja ympäröivät neljä naishahmoa symboloivat neljää Saksan historiallista jokea. 



Marienkirche on Berliinin toiseksi vanhin kirkko, mutta paljon näkyvästä rakennuksesta on uudempaa tekoa.




Menimme päivälliselle Bräuhaus Lemkeen Hackescher Marktille. 



Valitsimme possun file lautasen ja flammküchenin. Ohessa maisteltiin oman panimon oluita.



Illalla kävimme katsomassa Brandenburgin porttia. Edellisellä käynnillä satoi räntää, mutta tällä kertaa sää oli hyvä. 






Kävelimme jonkun matkaa Unter den Lindeniä, jotta pääsimme suoraan oikealle metrolinjalle. 



Jäimme aseman välin ennen hotellin asemaa ja istuimme yksille kulmakuppilassa Oranienburg torilla. Kävelimme kohti hotellia, mutta kebabpaikka herätti vielä nälän ja söimme dönerit yöpalaksi. 




Laukkujen pakkaus sai luvan jäädä seuraavaan aamuun.

23.2. Maanantai

Kävimme aamiaisella ja pakkasimme laukut valmiiksi. Jätimme laukut säilytykseen ja lähdimme kylille. Menimme Potsdamer Platzille metrolla ja siitä kävellen Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkille (Denkmal für die ermordeten Juden Europas). Kiersimme ankean harmaassa tihkusateessa betonipalkkien väleissä. 



Paluumatkalla metrolle eksyimme vahingossa Führerbunkerille tai tarkemmin ottaen sen sijaintia osoittavalle infotaululle kerrostalojen parkkipaikalla.

Söimme taas Bräuhaus Lemkessä Hackescher Marktilla, tällä kertaa makkarapainotteisesti nürnbergin bratwusteja ja currywurstia.



Jälkiruualle menimme muutaman 'kaaren' päähän Gran Rockaan (molemmat paikat sijaitsevat vanhan korotetun rautatien alla olevissa kaarissa). 




Kahvilassa otimme suuren suklaakakun palan kahdelle, cappuchinot ja oluen.



Kaikki kiva loppuu aikanaan ja oli aika hakea laukut hotellilta ja reissata metrolla ja bussi kentälle samaa reittiä kun olimmekin tulleet kentältä.
Tegelille jäi turhankin paljon aikaa ostoksille pienessä kaupassa ja kuppilassa istumiseen.
Aamuöisen kotiin paluun ankeuden kruunasi erittäin huono ajokeli Helsingin päässä.