Vuoden 2012 pääsiäismatka tehtiin Bangkokiin venyttäen viikonloppu kuuden yön matkaksi. Näistä yksi meni lentokoneessa ja loput viisi perillä.
Lennot varattiin jo edellisen vuoden puolella Finnairilta ja hotellikin melko hyvissä ajoin. Hotelliksi valittiin Novotel-ketjun Fenix Ploenchit lähinnä kriteereillä arvostelut, uima-allas (jäi kyllä kiireiden vuoksi kokeilematta) ja sijainti (kävelymatkan päässä kaupoilta ja skytrain-asemalta). Näin takautuvasti taksimatkoja miettien, olisi sijainti lähempänä jokea ja Banglamphua ollut käytännöllisempi, mutta hotellitarjonta sillä suunnalla on suppeampaa.
Lento Helsingistä Bangkokiin sujui loistavasti, menomatka oli silkkaa luksusta! Liekö bissnes-luokalla ollut vaikutusta asiaan? Yllätys lähtöportilla oli nmittäin melkoinen, kun lipunlukulaite piippasi ja näytti punaista ja virkailija sanoi, että paikkamme ovat vaihtuneet. Emme väittäneet vastaan, sillä uudet paikkamme sijaitsivat bissness-luokassa ja menimme uusille paikoillemme nauttimaan tervetuliaisshampanjat.
Novotelin sisäänkirjautuminen oli suhteellisen hidasta puuhaa, meidät istutettiin nojatuoleihin ja tuotiin mehua. Jossain välissä yksi virkailijoista tuli kysymään luottokorttiani, joten katsoin parhaimmaksi lähteä itse kortin kanssa tiskille.
Kun laukut oli saatu huoneeseen ja vaatetus vaihdettu kevyempään, kävelimme Central Worldin food courtiin syömään vilkaisten ensin Ganesha-alttaria ostarin edustalta.
Ostarilta kävelimme Siam Paragonille ja otimme sen edestä taksin Khao San roadille.
45 minuutin matka maksoi 120 tbh. Khao Sanilla kilistelimme reissun ensimmäiset Changit.
Khao San ei ollut pahemmin muuttunut sitten edellisen käynnin, jonka tein vuoden vaihteessa 2004/2005.
Khao Sanin kojuja katseltiin hyvä tovi ja sitten kävelimme Soi Rambuttrille syömään ja tankkaamaan lisää Changia.
Kun palasimme illemmalla Khao Sanille siellä oli jo täysi hälinä päällä terassien ja kojujen levittäydyttyä kadulle.
Palasimme taas taksilla hotellille ja tällä kertaa matkasta selvittiin alle 40 minuutin sadalla bahtilla.
Jatkoimme kävelyä Siam Paragoniin ja sen pohjakerroksessa olevaan Siam Ocean Worldiin, joka on yksi Kaakkois-Aasian suurimmista akvaarioista.
Vetonauloina ovat tietysti komeat hait, joita pääsee katselemaan altaan poikki kulkevasta pleksiputkesta vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi Singaporessa ja Kuala Lumpurissa.
Akvaariossa kului aikaa jonkun verran ja sen jälkeen haukattiin lounasta Sim Paragonin food courtissa.
Matkaa jatkettin ulos paahteeseen, joka tuntuu aika viileissä ostareissa vietettyjen tuntien jälkeen entistä kuumemmalta. Kävimme seuraavaksi Siam Paragonin ja Central Worldin välissä olevassa Wat Pathum Wanaram-temppelissä
ja jatkoimme Cetral Worldiin jäähdyttelemään. Sieltä löytyi sellainenkin ihme kun luistelurata. Paikallisten luistelu ei ollut kovin vakuuttavan näköistä menoa, porukka pyllähteli kikatellen jään pintaan tuon tuosta.
Kävelimme Ratchadamria ja Phetchaburia pitkin Pantip Plazalle katsomaan minkälaiset gadgetit ja hilavitkuttimet ovat tällä kertaa pop. Matkan varrelle osui erinäisiä ruokakojuja.
Paikka oli entisellään sitten edellisen käynnin vuodelta 2005. Valikoimista löytyy kaikkea mahdollista tietokoneisiin liittyvää ja muuta pikku elektroniikkaa. Paluumatka piti tulla taksilla, mutta yksikään takseistä ei halunnut lähteä ruuhkaan ajamaan edes lyhyttä matkaa järkevään hintaan saati mittari päällä. Kävelimme takaisin hotellille katsellen kojujen tarjontaa matkan varrella.
Hotellilla lepuutettiin jalkoja hetki ja jatkoimme sitten kävellen Nanalle.
NEP:illä eli Nana entertainment plazalla voi juoda kallista olutta ja katsella kuinka iäkkäämmät länkkärimiehet käyvät hieromassa tuttavuutta itseään 40 vuotta nuorempiin tyttöihin.
Istuimme jonkun aikaa pubissa seuraamassa menoa ja siirryimme pihan ulkopuolelle mukavampaan paikkaan istumaan.
Nappasimme iltapalaa Burger Kingistä paluumatkalla hotellille.
Wat Arunin eli Aamunkoiton temppelin 67 metriä korkeaan prangiin noustessa hiki valui ja paita oli märkä ylhäällä.
Jyrkkien portaiden ylös kiipeäminen kuitenkin kannattaa sillä ylhäältä näkee jokirantaa mukavasti.
Kiertelimme temppelialueella hetken katsellen patsaita.
Palasimme lautalla joen toiselle puolelle. Laiturilla pääsi varjoon istumaan ja käteen sai jääkylmän Changin, joka taisi maistua matkan parhaalta oluelta. Janoon ostettin vielä yksi kookospähkinä ennen Wat Pon temppelille menoa.
Wat Po on kuuluisa 43 metriä pitkästä ja 15 metriä korkeasta lepäävästä Buddhasta ja yli tuhannesta muusta Buddha-patsaasta.
Temppelilla toimii myös hierontakoulu. Temppeliä kierrellessä alkoi virta olla vähissä kuumuuden takia ja nuutuneen olon kruunasi vielä parin kilometrin kävely Soi Rambuttrille Khao Sanin viereen.
Taas kylmä juoma maistui ja perään maukas ateria.
Kiertelimme kojuja, ostimme t-paitoja ja katselimme illan vilskettä kaduilla.
Hotellille palattiin jälleen taksilla.
Illan kruunasi sadekuuro, jonka loppupuolella metsästettiin taksia näyteikkunaa suojaavan markiisin alta käsin. Oli selvästi myyjän eikä ostajan markkinat koska kyydin saaminen käypään hintaan kesti pidempään sillä kertaa.
Käsittämättömän kokoisilla markkinoilla on tuhansia kojuja ja siellä vierailee viikonloppuna jopa 200 tuhatta ihmistä päivässä. Ahtailla katetuilla kujilla alkoi paidan selkämys kastua ja kiertely sokkeloisilla kujilla kävi työstä.
Teimme jonkun verran ostoksia ennen paluuta skytrainillä Phloen Chitille. Söimme pikaruokalounaat hotellin lähellä, veimme ostokset hotellille ja lähdimme taksilla viettämään viimeistä ilta Khao Sanille. Tästä taksireissusta meinasi tulla lentokenttäreissu, hotellin ovimies kysyi mihin olemme menossa ja sanoin - Khao San road, Banglamphu. Hän huikkasi taksin meille ja sanoi kuskille määränpään. Kuski lähti hotellilta ja kysyi onko ok mennä express-roadin kautta, ajattelin että kai kaveri kiertää keskustan ruuhkan sitä kautta. Parin moottorirusetin jälkeen erotin yhä meidän hotellin ja jotenkin suunta ei tuntunut oikealta. Kaivoin kartan taskusta ja aloin tutkimaan reittiä ja sitten kuski heitti päivän kysymyksen - minne olemme menossa?. Sanoin että Banglamphuun, mihin hän totesi, että luuli meidän menevän lentokentälle. En tiedä mitä taksari mietti kun luuli meidän lähtevän ilman mitään kantamuksia kentälle. Loppujen lopuksi pikatien kautta pääsi nopeasti perille eikä matkasta tullut edes kallis vaikka tietulli maksettiinkin.
Myös tällä kertaa löytyy pientä ostettavaa ja purtavaa.
Tänä iltana uskaltauduin itsekin pedikyyrille, sessio oli aika nopea ja hoitaja vähäpuheinen, mutta tulipa tassuista sileät. Istuimme parissa paikassa kunnes alkoi sataa ja sitten onneksenne valitsimme pöydän pari porrasta katutasoa ylempää. Sadekuuro muuttui kaatosateeksi, salamat välähtelivät ja veden pinta kadulla alkoi kohota. Hetken kuluttua vesi alkoi tavoittaa katukivetyksen yläreunaa ja siinä vaiheessa torakat alkoivat etsiä kuivempia seutuja eli siirtyä jalkakäytävälle.
Muutaman sentin mittaisia torakoita juoksenteli jaloissa ja alkuun tarjoilijat potkivat niitä huomaamatta takaisin veteen. Kaatosade näytti yllättäneen muutamat matkailijat pahan päiväisesti. Pari tyttöä veti matkalaukkujaan puoleen sääreen ulottuvassa vedessä ja likomärkiä ihmisiä rinkat selässään etsi majapaikkoja Khao Sanin kulmilta. Sade kesti toista tuntia ja kun se oli ohi, kävelimme hiljentyneen Khao Sanin kautta etsimään taksia. Hotellilla pakattiin vielä laukut kuntoon aamua varten.
Lennot varattiin jo edellisen vuoden puolella Finnairilta ja hotellikin melko hyvissä ajoin. Hotelliksi valittiin Novotel-ketjun Fenix Ploenchit lähinnä kriteereillä arvostelut, uima-allas (jäi kyllä kiireiden vuoksi kokeilematta) ja sijainti (kävelymatkan päässä kaupoilta ja skytrain-asemalta). Näin takautuvasti taksimatkoja miettien, olisi sijainti lähempänä jokea ja Banglamphua ollut käytännöllisempi, mutta hotellitarjonta sillä suunnalla on suppeampaa.
3.4.
Lähdimme matkaan lumisissa merkeissä, matkaa edelsi talven pahin lumikaaos ja lentokentän parkkipaikalla Pirkkalassa piti käyttää lumilapiota, että auton sai ajettua ruutuun edellisen illan kinosten keskelle.Lento Helsingistä Bangkokiin sujui loistavasti, menomatka oli silkkaa luksusta! Liekö bissnes-luokalla ollut vaikutusta asiaan? Yllätys lähtöportilla oli nmittäin melkoinen, kun lipunlukulaite piippasi ja näytti punaista ja virkailija sanoi, että paikkamme ovat vaihtuneet. Emme väittäneet vastaan, sillä uudet paikkamme sijaitsivat bissness-luokassa ja menimme uusille paikoillemme nauttimaan tervetuliaisshampanjat.
4.4.
Saavuimme Bangkokiin melkoisesti myöhässä aikataulusta ylimääräisen yöllisen välilaskun vuoksi, mutta meidän kannalta sillä ei juuri ollut merkitystä. Matkustimme airport rail linkillä Suvarnabhumin kentältä Makkasan asemalle ja matka oli varsin vaivaton. Tosin juna ei aivan luvatun 15 minuutin välein kulkenut. Makkasanilla oli sitten yllätys, ettei takseja saanut heti asemalta vaan opastettiin kävelemään jonkun matkan päähän isomman kadun varteen. Kadun varressa päivystivät ilmeisesti kaupungin pahimmat huijaritaksit. Varsin simppelistä alle 3 kilometrin matkasta pyydettiin sen verran naurettavaa summaa, että yritimme ottaa lennosta taksia, mutta risteysaluetta hallitsevat kaverit viittoilivat muut taksit jatkamaan matkaa, joten kävelimme vielä jonkun matkaa pidemmälle. Ensimmäinen sopiva taksi ei millään ymmärtänyt mihin halusimme, vaikka minulla oli hotellin nimi ja osoite thaiksi paperilla sekä kartta. Seuraava kuski tuntui autoon noustessamme tietävän paikan, mutta taksimatka muuttui täydeksi farssiksi. Ajoimme pari kertaa hotellin läheltä ja viittoilin kuskille hotellin rakennusta, tietenkään näistä paikoista ei päässyt kääntymään oikeaan suuntaan. Pari kertaa pysähdyttiin kysymään neuvoa oikean kadun varressa. Kuski ja neuvoja vaihtelivat silmälaseja ja pyörittelivät päitään. Sama meno jatkui ja päädyimme ajamaan lähistöllä olevien hotellien kautta aina seuraavalle siten, että kuskimme kysyi portierilta neuvoa ja jopa minä ymmärsin mihin suuntaan meitä neuvottiin, mutta kuski vaan halusi pysyähtyä taas seuraavan portierin luo... Lopulta pääsimme perille ajettuamme toista kymmentä kilometriä, josta reilut 7 km kului hotellin ympäristössä pyörimiseen. Tuossa reilussa 40 minuutissa olisi jo kävellyt tuon reilun pari kilometriä Makkasanilta. Mutta toisaalta taksimatkahan ei ajetuista kilometreistä huolimatta maksanut juuri mitään, sillä matkalle tuli hintaa vaivaiset 120 bahtia.Novotelin sisäänkirjautuminen oli suhteellisen hidasta puuhaa, meidät istutettiin nojatuoleihin ja tuotiin mehua. Jossain välissä yksi virkailijoista tuli kysymään luottokorttiani, joten katsoin parhaimmaksi lähteä itse kortin kanssa tiskille.
Kun laukut oli saatu huoneeseen ja vaatetus vaihdettu kevyempään, kävelimme Central Worldin food courtiin syömään vilkaisten ensin Ganesha-alttaria ostarin edustalta.
Ostarilta kävelimme Siam Paragonille ja otimme sen edestä taksin Khao San roadille.
45 minuutin matka maksoi 120 tbh. Khao Sanilla kilistelimme reissun ensimmäiset Changit.
Khao San ei ollut pahemmin muuttunut sitten edellisen käynnin, jonka tein vuoden vaihteessa 2004/2005.
Khao Sanin kojuja katseltiin hyvä tovi ja sitten kävelimme Soi Rambuttrille syömään ja tankkaamaan lisää Changia.
Kun palasimme illemmalla Khao Sanille siellä oli jo täysi hälinä päällä terassien ja kojujen levittäydyttyä kadulle.
Palasimme taas taksilla hotellille ja tällä kertaa matkasta selvittiin alle 40 minuutin sadalla bahtilla.
5.4.
Aamu alkoi pitkän kaavan aamiaisella Novotelin runsaan buffetin antimilla. Ennen kun lähdimme kylille, suoritettiin asian mukainen aurinkorasvaus. Kävelimme Phloen Chitiä Erewan-alttarille, missä seurailtiin paikallisten rituaaleja suitsukkeiden ja muiden uhrilahjojen kanssa.
Jatkoimme kävelyä Siam Paragoniin ja sen pohjakerroksessa olevaan Siam Ocean Worldiin, joka on yksi Kaakkois-Aasian suurimmista akvaarioista.
Vetonauloina ovat tietysti komeat hait, joita pääsee katselemaan altaan poikki kulkevasta pleksiputkesta vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi Singaporessa ja Kuala Lumpurissa.
Akvaariossa kului aikaa jonkun verran ja sen jälkeen haukattiin lounasta Sim Paragonin food courtissa.
Matkaa jatkettin ulos paahteeseen, joka tuntuu aika viileissä ostareissa vietettyjen tuntien jälkeen entistä kuumemmalta. Kävimme seuraavaksi Siam Paragonin ja Central Worldin välissä olevassa Wat Pathum Wanaram-temppelissä
ja jatkoimme Cetral Worldiin jäähdyttelemään. Sieltä löytyi sellainenkin ihme kun luistelurata. Paikallisten luistelu ei ollut kovin vakuuttavan näköistä menoa, porukka pyllähteli kikatellen jään pintaan tuon tuosta.
Kävelimme Ratchadamria ja Phetchaburia pitkin Pantip Plazalle katsomaan minkälaiset gadgetit ja hilavitkuttimet ovat tällä kertaa pop. Matkan varrelle osui erinäisiä ruokakojuja.
Paikka oli entisellään sitten edellisen käynnin vuodelta 2005. Valikoimista löytyy kaikkea mahdollista tietokoneisiin liittyvää ja muuta pikku elektroniikkaa. Paluumatka piti tulla taksilla, mutta yksikään takseistä ei halunnut lähteä ruuhkaan ajamaan edes lyhyttä matkaa järkevään hintaan saati mittari päällä. Kävelimme takaisin hotellille katsellen kojujen tarjontaa matkan varrella.
Hotellilla lepuutettiin jalkoja hetki ja jatkoimme sitten kävellen Nanalle.
NEP:illä eli Nana entertainment plazalla voi juoda kallista olutta ja katsella kuinka iäkkäämmät länkkärimiehet käyvät hieromassa tuttavuutta itseään 40 vuotta nuorempiin tyttöihin.
Nappasimme iltapalaa Burger Kingistä paluumatkalla hotellille.
6.4.
Päivän ohjelmaksi valittiin kierros jokirannan temppeleille. Menimme skytrainilla joen rantaa Saphan Taksinin asemalle ja jatkoille siitä jokilaivalla Tha Tienin laiturille, mistä on joen ylitys mahdollisuus Wat Arunin puolelle.
Wat Arunin eli Aamunkoiton temppelin 67 metriä korkeaan prangiin noustessa hiki valui ja paita oli märkä ylhäällä.
Jyrkkien portaiden ylös kiipeäminen kuitenkin kannattaa sillä ylhäältä näkee jokirantaa mukavasti.
Kiertelimme temppelialueella hetken katsellen patsaita.
Palasimme lautalla joen toiselle puolelle. Laiturilla pääsi varjoon istumaan ja käteen sai jääkylmän Changin, joka taisi maistua matkan parhaalta oluelta. Janoon ostettin vielä yksi kookospähkinä ennen Wat Pon temppelille menoa.
Wat Po on kuuluisa 43 metriä pitkästä ja 15 metriä korkeasta lepäävästä Buddhasta ja yli tuhannesta muusta Buddha-patsaasta.
Temppelilla toimii myös hierontakoulu. Temppeliä kierrellessä alkoi virta olla vähissä kuumuuden takia ja nuutuneen olon kruunasi vielä parin kilometrin kävely Soi Rambuttrille Khao Sanin viereen.
Taas kylmä juoma maistui ja perään maukas ateria.
Kiertelimme kojuja, ostimme t-paitoja ja katselimme illan vilskettä kaduilla.
Hotellille palattiin jälleen taksilla.
7.4.
Aamiasen jälkeen kävimme taksilla Pantip Plazalla ja palasimme myös taksilla takaisin tuomaan ostokset hotellille. Otimme taas taksikyydin Khao Sanille. Puolison jalka oli mennyt hieman huonoon kuntoon yhdistelmästä hyttysenpuremat, rasva ja aurinko ja oli käytävä lääkärissä. Lääkäri määräsi lääkkeet ja apteekkikäynnin jälkeen jatkettin taas matkaa. Khao Sanin kulmilla syötiin lounasta ja harrastimme vähän shoppailua. Puoliso kävi pedikyyrillä ja sitten vain istuskelimme kuppiloissa ja katselimme ohi kulkevaa ihmismassaa.
Illan kruunasi sadekuuro, jonka loppupuolella metsästettiin taksia näyteikkunaa suojaavan markiisin alta käsin. Oli selvästi myyjän eikä ostajan markkinat koska kyydin saaminen käypään hintaan kesti pidempään sillä kertaa.
8.4.
Aamulla tulostimme hotellilla lentoliput valmiiksi seuraavan aamun aikaista lähtöä varten. Menimme skytrainillä Mo Chitin asemalle Chatuchakin viikonloppumarkkinoiden viereen ja pujahdimme sivuportista ostoshelvettiin.
Käsittämättömän kokoisilla markkinoilla on tuhansia kojuja ja siellä vierailee viikonloppuna jopa 200 tuhatta ihmistä päivässä. Ahtailla katetuilla kujilla alkoi paidan selkämys kastua ja kiertely sokkeloisilla kujilla kävi työstä.
Teimme jonkun verran ostoksia ennen paluuta skytrainillä Phloen Chitille. Söimme pikaruokalounaat hotellin lähellä, veimme ostokset hotellille ja lähdimme taksilla viettämään viimeistä ilta Khao Sanille. Tästä taksireissusta meinasi tulla lentokenttäreissu, hotellin ovimies kysyi mihin olemme menossa ja sanoin - Khao San road, Banglamphu. Hän huikkasi taksin meille ja sanoi kuskille määränpään. Kuski lähti hotellilta ja kysyi onko ok mennä express-roadin kautta, ajattelin että kai kaveri kiertää keskustan ruuhkan sitä kautta. Parin moottorirusetin jälkeen erotin yhä meidän hotellin ja jotenkin suunta ei tuntunut oikealta. Kaivoin kartan taskusta ja aloin tutkimaan reittiä ja sitten kuski heitti päivän kysymyksen - minne olemme menossa?. Sanoin että Banglamphuun, mihin hän totesi, että luuli meidän menevän lentokentälle. En tiedä mitä taksari mietti kun luuli meidän lähtevän ilman mitään kantamuksia kentälle. Loppujen lopuksi pikatien kautta pääsi nopeasti perille eikä matkasta tullut edes kallis vaikka tietulli maksettiinkin.
Myös tällä kertaa löytyy pientä ostettavaa ja purtavaa.
Tänä iltana uskaltauduin itsekin pedikyyrille, sessio oli aika nopea ja hoitaja vähäpuheinen, mutta tulipa tassuista sileät. Istuimme parissa paikassa kunnes alkoi sataa ja sitten onneksenne valitsimme pöydän pari porrasta katutasoa ylempää. Sadekuuro muuttui kaatosateeksi, salamat välähtelivät ja veden pinta kadulla alkoi kohota. Hetken kuluttua vesi alkoi tavoittaa katukivetyksen yläreunaa ja siinä vaiheessa torakat alkoivat etsiä kuivempia seutuja eli siirtyä jalkakäytävälle.
Muutaman sentin mittaisia torakoita juoksenteli jaloissa ja alkuun tarjoilijat potkivat niitä huomaamatta takaisin veteen. Kaatosade näytti yllättäneen muutamat matkailijat pahan päiväisesti. Pari tyttöä veti matkalaukkujaan puoleen sääreen ulottuvassa vedessä ja likomärkiä ihmisiä rinkat selässään etsi majapaikkoja Khao Sanin kulmilta. Sade kesti toista tuntia ja kun se oli ohi, kävelimme hiljentyneen Khao Sanin kautta etsimään taksia. Hotellilla pakattiin vielä laukut kuntoon aamua varten.
