keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Singapore ja Malesia 2009

Kesän 2009 isä-tytär lomareissu tehtiin Kaakkois-Aasiaan edellisten vuosien Ranskan, Saksan ja Ruotsin sijaan.
Idea matkasta lähti liikkeelle tammikuisesta KLM:n tarjouksesta HEL-SIN 395,- Tarjous oli sen verran edullinen, että sitä ei voinut olla hyödyntämättä... Kynnystä lähteä kaksin 8v tyttären kanssa matkaan, alensi se että sisareni asuu miehensä kanssa Singaporessa. Reitiksi suunnittelin Singapore-Kuala Lumpur-Tioman-Singapore. Etukäteen varasin KL:n hotellin (Renaissance) ebookersin kautta ja Berjayan lennon KL-Tioman. Tiomanin majoitus varattiin Singaporesta.

30.5. 

Matkaan lähdettiin koulun kevätjuhlan jälkeen aurinkoisessa säässä. Laukut oli pakattu pääosin jo edellisenä iltana. Menimme bussilla Helsinki-Vantaalle, ensimmäinen lento-osuus oli Amsterdamiin, missä oli parin tunnin ventti. Matka jatkui yölennolla Singaporeen.

31.5. 

Saavuimme perille iltapäivällä 12 tunnin lennon jälkeen. Vastaanottokomitea oli vastassa kentällä ja sovittauduimme koko porukka taksiin ja ajoimme sisareni asunnolle. Kun laukut oli saatu avattua ja uikkarit kaivettua esiin, oli aika testata talon uima-allas. Auringonlaskun aikaan lähdimme Little Indiaan syömään ja katsomaan sunnuntai-illan menoa.


Paikka kuhisi siirtotyöläisiä, oli piknikkiä nurmikolla ja porukoita kaduilla.


Tuntui että olisimme olleet ainoat länkkärit koko alueella. Edellisen yön matka painoi päälle joten kierros jäi aika lyhyeksi.

1.6. 

Herätys venyi klo 11 saakka. Aamiaisen jälkeen menimme uima-altaalle pariksi tunniksi totuttelemaan lämpöön. 


Lounaan jälkeen lähdimme etsimään tyttärelle räpylöitä, jotka löytyivät heti ekasta ostarista, Plaza Singapurasta. Samaisessa paikassa oli dinosaurusnäyttely.



Matkaa jatkettiin Chinatowniin jossa kierreltiin päivälliseen saakka. 






Sen jälkeen käytiin kalahoidossa, missä Levantinimubarbi (Garra rufa) kalat näykkivät kuollutta ihoa. Kuulostaa hassulta ja tuntui vielä paljon hassummalta. Kalat kutittivat jalkoja aivan älyttömästi. Lyhyen hoidon jälkeen jalat tuntuivat kyllä hieman sileämmiltä...
Samalla reissulla kurkattiin hieman kiinalaiseen herkkukauppaan ja hedelmätarjontaa (piti esitellä tyttärelle durianin haju).



2.6. 

Aamusta lähdimme kehuttuun Jurongin lintupuistoon. Ehdimme sopivasti ensimmäiseen lintunäytökseen, missä mm haukat ja kotkat esiintyivät. 






Puisto oli hieno, varsinkin lentohäkit, missä välillä unohti olevansa verkon alla.



Käyntiin kului huomaamatta 4,5tuntia, sen verran paljon puistossa oli nähtävää.







Reissusta palattiin hikisinä uima-altaalle viilentelemään oloa. Illaksi lähdettiin Orchard roadille Wisma atrian Food Republiciin syömään 

ja vielä sen jälkeen pilvenpiirtäjiä katsomaan.




3.6. 

Aikaisen herätyksen jälkeen kiirehdittiin puoli yhdeksäksi maailman kuuluun Singaporen eläintarhaan aamiaistamaan karvaisessa seurassa. Osa tyttären synttärilahjaa oli oranki-aamiainen, joten lupausten toteuttaminen alkoi tästä. Aamiaiselle sai tarran rintaansa ja pöydän buffet-ravintolasta.

Ensimmäisten lautasten jälkeen kävimme katsomassa lähellä norsujen aamupesua ja ruokkimassa niitä. 


Tämän jälkeen aamiaisvieraat kiiipesivät/laskeutuivat ravintolan reunalle telineeseensä. 

Muutama oranki söi hedelmiään vieressämme ja kaikki halukkaat saivat valokuvauttaa itsensä suurten apinoiden kanssa. 



Lisäksi paikalla oli kuningasboa, joka taisi olla tyttären suosikki.
Eläintarha on laaja ja mahdollisimman pitkälle aidattomasti toteutettu eli vallihaudat ja esteet erottavat eläimet ihmisistä. 

Katsoimme norsujen näytöksen, missä intian norsut esittelivät puunkäsittely taitojaan.


Lapsille eläintarhassa oli vesileikkipaikka, jossa tytär juoksi ja roiskutteli muun lauman mukana.

Reissuun kului 8 tuntia, jonka jälkeen taas uitiin altaalla. Päivällisen jälkeen oli vuorossa pienet sightseeing-kierrokset siskon miehen moottoripyörän kyydissä, tyttö ensin ja isä perässä.

4.6. 

Aamu alkoi vaihteeksi uinnilla. Siskon mies lähti Suomeen ja me kaupungille. Kävimme katsomassa Merlion-patsasta 

ja katselimme keskustaa päivän valossa.




Päivän ohjelmassa oli myös hakea dvd-aihioita digikuvien tallentamiseen, Funan-ostarista löytyi aihiot ja läjä dvd-leffoja. 

5.6. 

Lähdin kaksin tyttären kanssa Sentosalle päiväksi, vuorossa oli odotettu synttärilahjan toinen osa, uinti delfiinien kanssa. Sentosalle mentiin Vivo ja Harbourfront ostarien kautta ja monorail-junan asemakin oli ostarin yhteydessä.

Saarelle meno oli halpaa, menopaluu oli n. 1,5 euroa. Perillä poseerattiin käärmeen kanssa ja käytiin katsomassa Merlion-näkötornia maasta käsin. 


Sentosa oli muuttunut niin paljon edellisen käynnin jäljiltä, etten löytänyt etsimiäni orkideoja ja karppiallasta. Delfiiniuintiin piti saapua hyvissä ajoin, joten ehdimme katsoa osan edellisestä näytöksestä ennen kun mentiin vaihtamaan uimapukua ja sovittamaan sukkia ja pelastusliiviä. 

Itse tapahtuma alkoi delfiinien esittelyllä ja tutustumisella yhteen rantavedessä.

Seuraavaksi oli aktiviteettejä laiturilta käsin ennen uimaan siirtymistä. Delfiinit koskettivat poskea ja maalasivat siveltimillä osallistujien pitelemiin papereihin.

Vedessä oli delfiinin selässä uintia selkäevässä roikkuen, kättelyä ja pyörähdyksiä

Dolphin Lagoonista matka jatkui bussilla Sentosan länsipäässä olevaan akvaarioon, Underwater Worldiin. Ennen sisään menoa haukattiin välipalaa apinaa väistellen. Vaihdoimme pöytää pari kertaa röyhkeä apinan ryöstellessä ihmisiltä ruokaa. 

Singaporen akvaariossa riitti tungosta ihmisen kävellessä surutta varpailta ja töniessä mielenkiintoisempien altaiden edessä. Heti aulassa olivat koskettelualtaat joissa sai silitellä bambuhaita, rauskuja ja meritähtiä ym.

Suurempia keihäs- ja kotkarauskuja sai ruokkia kalan paloilla.

Akvaarion kohokohta on 90m pitkä putki merialtaan läpi. Sitä kulkiessa hait ja rauskut lipuvat pään yli ja valtavat meriahvenet mulkoilevat kosketusetäisyydeltä.
Makean veden altaista löytyi muun muassa arapaimoja.

Käynnin jälkeen palasimme monoraililla kaupunkiin syömään. Illalla ehdittiin vielä uimaan ja pakkaamaan reput aamun Kuala Lumpurin lähtöä varten.

6.6. 

Aikaisen herätyksen, aamiaisen ja pakkauksen viimeistelyn jälkeen lähdin tyttäreni kanssa taksilla Harbourfrontiin hakemaan bussilippuja. Bussia odoteltiin hetki, mutta matkaan päästiin aikataulun mukaan klo 9. 

Kuala Lumpuriin on bussilla noin 5 tunnin matka, tosin ensimmäinen tunti meni ennen kuin bussi selvisi Singaporesta Malesian puolelle molempien tullien läpi. Matkalla ehti hämmästellä kuinka paljon metsää on kaadettu öljypalmuviljelmien alta. Yhden tauon jälkeen bussi oli perillä klo 14 Corus hotellilla KL:ssä. Otimme taksin ja ajoimme varsin lyhyen matkan omalle Renaissance hotellille. Sain toivomani huoneen näköalalla Petronas-torneille ja näkymä oli kyllä upea, etenkin pimeällä. 


Kävelimme kaksoistornien juurella olevaan Suria KLCC ostariin syömään ja sitten samaisessa rakennuskompleksissa olevaan KLCC Aquariaan.


Akvaario oli hieno ja melko samanlainen kuin Singaporessa.





Täällä hait olivat suurempia ja ilkeämmän näköisiä. 



Akvaarion jälkeen kävimme puistossa katsemassa torneja, paikalla oli paljon ihmisiä odottamassa valojen syttymistä torneihin. 


Hotellilla käytiin vielä puoli yhdeksältä testaamassa 50m pitkä uima-allas.

7.6. 

Hotellin erittäin runsaan ja monipuolisen aamiaisen jälkeen lähdimme taksilla Batu-luolille vajaan 15 km päähän keskustasta. Luolat ovat hindujen palvontapaikkoja ja keväisten Thaipusam-juhlan paikka. 



Yli 40m kullattu Lord Murugan patsas seisoo luolien edustalla 

ja yli 270 porrasta johtaa ylös luolille. Portaiden kiipeäminen oli hikinen urakka, jo alle sadan portaan hiki valui kunnolla ja ylhäällä olisi paidasta voinut vääntää hikeä. 



Kiipeäminen oli kaiken vaivan arvoista, pääluola on valtavan kokoinen ja näyttävän näköinen. 






Alaspäin laskeutuminen oli helpompaa


ja matkaa jatkettiin taksilla kohti Zoo Negaraa eli eläintarhaa.






Tarhaa kierrettiin useampi tunti ja lopuksi käytiin vielä akvaariossa. 


Hikisen päivän jälkeen palattiin hotellille uimaan ja sitten myöhemmin käveltiin Suria KLCC:hen ostoksille ja syömään.


8.6. 

Päivän ohjelmassa oli KL:n lintupuisto. Se ei vetänyt vertoja Jurongin puistolle Singaporessa, mutta oli silti ihan mukava paikka. 


Lintupuistossa pääsi maksua vastaan poseeraamaan lintujen kanssa ja sai ostaa nektaria ja pähkinöitä lintujen ruokkimista varten.

 

Lintupuistosta käveltiin läheiseen perhospuistoon, mikä oli lähinnä verkolla katettu puutarha.

Sadat suuret perhoset lentelivät kukilla tai istuivat lehdillä.



Näyttelytiloissa oli sekä eläviä että kuolleita hyönteisiä ja niveljalkaisia. 

Taksin saaminen Lake Gardensin alueelta vaati kävelyä jonkun verran. Kävimme lounaalla ja jatkoimme hotellille, kun alkoi ukkostaa. Sateen jälkeen illan suussa kävelimme Menara-tornin juurelle, mistä shuttle-bussi vei mäen päälle. 
Ehdimme ylös hetkeä ennen auringon laskua ja näimme hämärän laskeutuvan kaupungin ylle ja valojen syttyvän alhaalla taloissa. Petronas-tornejakin pääsi katsemaan lähes alaviistoon, koska 421m torni sijaitsee mäen päällä. 





Loppuillan ohjelmana oli taas pakata reput aamun lähtöön.

9.6. 

Vaihteeksi aikainen herätys ja taksilla Subangin kentälle, missä oli reilusti aikaa. Lento Tiomanille lähti klo 11 ja oli perillä tuntia myöhemmin. 

Kun laukut oli saatu koneesta, jatkettiin taksiveneellä Salang rannalle.


Kannoin tavarat mökkiin ja suuntasimme saman tien rannalle. Ehdimme olla vain hetken vedessä kun laiva tuli laituriin ja näin siskoni sapuvan. Berjaya airin 10kg matkatavararajoitusten vuoksi räpylät ja tyttären märkäpuku tulivat siskoni matkassa laivalla saarelle. Räpylöillä pääsin vauhtiin ja kävin tutkimassa miltä pinnan alla näytti. Tiomanilla on selvä vuorovesivaihtelu, joten rannan hiekkaosuus vaihtelee päivän mittaan, hiekkaa seurasi kuollutta korallia (ehdin jo epäillä että sitäkö koko ranta on) ja lopulta tosi kaunista ehjää koralliriuttaa.



 
Olin kerrasta myyty.  Reilun viidenkymmenen metrin päässä rannasta oli kelluva laituri, missä pystyi lepäilemään tarvittaessa.

Lounaan jälkeen kävimme porukalla snorklaamassa ja tytär pääsi nopeasti jyvälle snorkkelin ja räpylöiden kanssa liikkumisesta, apuna kannattelemassa oli vielä märkäpuku.

Uimme hiljalleen kohti kelluvaa laituria ja matkalla osoittelin kalalajeja sitä mukaan kun näimme jotain mielenkiintoista.
Raitakeisarikala (Pomacanthus sexstriatus)
Rengaskeisarikala (Pomacanthus annularis)
 Videoita Tiomanilta


10.-12.6. 

Päivät noudattivat 'lomarytmiä', herätys kun siltä tuntui (tai kun terassilla roskista penkovat apinat halusivat meidän nousevan), 

aamiainen, aurinkorasvojen levitys ja rannalle. Vesi oli niin lämmintä että vedessä tuli oltua koko päivä lounasta lukuun ottamatta. Auringon otto unohtui kokonaan, tosin vedessä ainakin käsivarret ja jalat saivat osansa auringosta. Lounaan jälkeen oltiin vielä rannalla viiden kuuden välille, sitten suihkut ja lueskelua ym. ennen päivällistä/illallista. Jossain välissä kävimme vilkaisemassa myös varaaneita



jotka asuttivat läheistä mangroveojaa ja kantoivat kortensa myös saaren jätehuoltoon.

Luonto oli myös muuten lähellä kokoajan, oli apinoita, lintuja, lepakoita ja rapuja.





Yritimme myös 'viidakkoretkeä', mutta sandaaleilla retkeily loppui muutaman kymmenen metriä metsän sisään.

13.6. 

Lähdin aamiaisen jälkeen veneretkelle läheiselle Coral Islandille eli Pulau Tulaille. Matka sujui nopeasti pikaveneellä. Ensimmäinen pysähdys oli ruuhkainen ranta, jossa oli toista kymmentä venettä ja varmaan toista sataa pelastusliiveissään kelluvaa malesialaista. Korallit olivat hyvässä kunnossa, mutta tungos vedessä ja veneet haittasivat snorklausta.
Seuraava pysähdys oli pinnan päältä katsoen hienolla rannassa, mutta kun rannasta lähti snorklaaman, vastaan tuli vain kuollutta korallia. 


Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin pahasti tuhoutuneen riutan, rannan lähellä veneiden pöllyttämä sedimentti oli tukahduttanut korallit ja syvemmällä oli runsaasti piikkikruunu-meritähtiä.

Tähtien vieressä näkyi puhtaan valkoiseksi kaluttuja kuolleita koralleja. 

Uin rannan reunasta reunaan ja noin 80-90% kaikista koralleista oli kuollut tai pahasti vaurioitunut.
Kolmas ja viimeinen pysähdys oli kivikkoisessa poukamassa, missä vedenalainen rinne vietti korallien peittämänä lohkareikkona syvälle. Näkyvyys ei ollut paras mahdollinen, mutta silti onnistuin bongaamaan pari minulle uutta kalalajia, merikilpikonnan ja suuren mureenan.

Veneretken ja lounaan jälkeen vuokrasin kahden hengen kajakin, jolla meloimme pitkin rantaa tyttäreni kanssa.

Yöllä iski sitten se kerran joka reissulla koettava oksennus/mahatauti Eli yöstä tuli vähäuninen ja piiiitkä.

14.6. 

Totesin aamulla olevani edelleen elävien kirjoissa, mutta päivä meni toipilaana. Sisko ja tyttäreni olivat rannalla jonkun aikaa ja minä yritin nukkua kuumassa mökissä ilmastointilaitteen temppuillessa. Niin sanottu aamiainen, lounas ja iltapala koostuivat kukin kahdesta paahtoleivästä. Iltapäivällä oli pakko vääntäytyä jalkeille ja pakata reput seuraavan päivän paluumatkaa Singaporeen varten. Kävimme lyhyellä kävelylenkillä läheisen hylätyn resortin pihalla ottamassa muutaman kuvan rannasta ja tyhjillään olevista rakennuksista.





15.6. 

Olo ei ollut vieläkään aivan OK, mutta jalkeilla oli pakko olla. Pakkasimme loput kamppeet kasseihin ja kävimme maksamassa majoituksen ja huoneen piikkiin ostetut ruuat ja kävelimme laiturin lähelle syömään aamiaista. Laskuveden ollessa alimmillaan huomasi, kuinka hyvä meidän puoli rannasta oli ollut. Laiturin pohjoispuolinen ranta näytti lähinnä kivikolta.


Lähdimme kello 10:00 lautalla Tiomanilta kohti Mersingiä. Sieltä oli tarkoitus jatkaa ensimmäisellä mahdollisella bussilla Singaporeen. Bussilippuja ei ollut hankittu etukäteen, joten bussiaseman lippuluukulla kävi ilmi että ensimmäinen bussi oli täynnä ja seuraavaa sai odottaa reilut pari tuntia.


Istuimme siis Mersingin bussiasemalla kello 15 saakka kunnes bussi Singaporeen lähti.

Tie oli koko matkan varsin mutkainen ja vähän arvelutti mahtaako tyttärelle tulla huono olo matkalla, mutta pelko oli turhaa. Johor Bahrussa oli edessä bussin vaihto, samoin vielä Malesian rajalla. Kun lopulta pääsimme Singaporen puolelle, otimme taksin loppumatkan nopeuttamiseksi. Matkaan Tiomanilta oli kulunut lähes 9 tuntia. Perillä Singaporessa piti vielä lähteä maitokauppaan ja haimme pizzat samalla reissulla.

16.6. 

Olimme altaalla ja kävin Funan-ostarissa hankkimassa kotiin viemisiä. Puoli seitsemän maissa lähdimme tyttären kanssa taksilla Night Safarille. Tarkoituksena oli ehtiä ensimmäiseen eläinnäytökseen, mutta siitä myöhästyttiin ruokien tullessa odotettua hitaammin ravintolasta. Ravintolan vieressä oli kuitenkin Tribal-esityksiä joita seurasimme sivusilmällä ruokailun ohessa.

Menimme hyvissä ajoin seuraavaan eläinnäytökseen ja hämmästyksekseni jouduimme jonottamaan lähes täpötäyteen katsomoon. Itse näytös oli aika hauska, valkoinen susi kävi ulvomassa ohjelman käyntiin, saukot lajittelivat roskia, kadonnut käärme löytyi yleisön joukosta jne.
Näytöksen jälkeen jatkoimme 'junan' kyydissä itse eläintarhaan. Kiersimme pimeässä tarhassa, siten että olimme itse hämärässä ja eläimet olivat niukasti valaistuna. Valokuvaus oli hankalaa jopa ISO3200 ja suuremmilla arvoilla hämärän vuoksi ja siksi ettei juna pysähtynyt eläinten kohdalla.



Junakierroksen lisäksi teimme pari kävelykierrosta poluille. Paikka paikoin pimeässä ei meinannut edes erottaa polkua ja hyönteiset ja sammakot pitivät siritystä ja kurnutusta metsässä. Tytär kyseli muutaman kerran, että olemmeko me jo eksyksissä...
Vaikka osa tarhasta jäi kiertämättä, meillä meni aikaa siten, että olimme hieman ennen puolta yötä perillä kämpillä.

17.6. 

Oli kotiin paluupäivän aamu. Aamiaisen jälkeen pakkasin tavaroitamme ja sitten lähdimme uima-altaalle ja karppeja ruokkimaan pihan karppialtaalle.



Tuliaisia piti vielä saada, joten menimme ensin Little Indiaan 

ja sieltä lounaalle Chinatowniin. 

Ostosreissun jälkeen vuorossa oli vaikea osuus, tuliaisten sovittaminen jo valmiiksi täysiin laukkuihin. Kaikki saatiin mukaan (ja myös ehjänä kotiin saakka). Kentälle lähdimme hieman ennen kello 21:tä. Kentällä oli sitten haikeat jäähyväiset ja muutaman lehden ostaminen lentolukemisiksi. Lento lähti 22:50 ja oli yksi parhaita kokemiani yölentoja. Suuressa Boeing 777-300:ssa oli hyvät leffa- ja musiikkivalikoimat, pelejä ja tilaa kallistaa penkki ääriasentoon. Kone oli sen verran vajaa että tytär pääsi nukkumaan kyljellä penkkirivillä eikä kukaan kallistanut penkkiään polviani vasten. Nukuin ennätykselliset reilut 3 tuntia putkeen, se saikin sitten riittää sille lennolle. Katselin leffan, kuuntelin musiikkia, pelasin backgammonia konetta vastaan ja luin loppuajan noin 12 tunnin lennosta Amsterdamiin.

18.6. 

Olimme aamulla Amsterdamin Schipholilla viiden jälkeen. Ensin odottelimme kahvilan aukeamista ja sitten kävimme Rijksmuseumin 'haarakonttorissa' katsomassa 1600-luvun lintutauluja. Aikaa kulutettiin piirtämällä ja kauppoja kiertelemällä. Helsingin lento lähti ajallaan ja perille saavuimme sen verran etuajassa että ehdimme odotettua aiempaan bussin. Olimme kotona yli 25 tuntia sen jälkeen kun olimme lähteneet taksilla siskon pihasta lentokentälle.

Matka oli kaikilta osin onnistunut ja jos jotain olisin tehnyt toisin, olisin lisännyt yhden yön Kuala Lumpuriin. Budjetti oli mitä oli ja kaikki meni kuten matkoilla yleensä käy. Me molemmat tykkäsimme reissusta ja tytär on taas montaa hienoa kokemusta rikkaampi.