maanantai 11. heinäkuuta 2016

Ranskan Alpit 2016

Kesän 2016 autoilukierros suuntautui jälleen Ranskaan, missä olemme kierrelleet myös kolmena edellisenä kesänä samalla kokoonpanolla (kaksi aikuista ja yksi teini). Aikataulumielessä matka piti saada sovitettua tietyille päiville ilman päivänkään joustoa suuntaan tai toiseen, joten kestoksi tuli 7 päivää / 6 yötä. Reitin suunnitteluun tämä toi omat haasteensa, kun seitsemässä päivässä ei ihmeitä tehdä ja tarkoitus oli nähdä jotain muutakin kuin moottoriteitä. Reitistä piti luonnollisesti saada ’rengasmatka’ alku- ja loppupisteen ollessa sama. Kun reittisuunnitelma alkoi hahmottua, väistin vielä edellisen kesän Provencen kierroksen reittiä siten, että reitit leikkasivat kahdesti.
Oman jännityksensä matkan alla toivat Ranskassa pitkään jatkunut polttoaineen jakeluun vaikuttanut lakkoilu, jonka vaikutuksista kysyin vielä ennen matkaa ranskalaiselta kollegalta, sekä korkeimpien solien aukeaminen talven jäljiltä. Näistä korkein eli Col de l’Iseran aukesi tänä vuonna liikenteelle vasta 11.6.16.

16.6.16 Äkkiä etelään

Pakattuamme tavarat kasaan edellisenä iltana ja nukuttuamme lyhyet yöunet, heräsimme kahden jälkeen aamuyöllä ja lähdimme ajamaan varttia vaille kolme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matka tyssäsi Janakkalan paikkeille auton hajottua vauhdista moottoritien reunaan. Soitimme nopeat puhelinsoitot taksiin ja hinauspalveluun ja matka jatkui taksimittarin raksuttaessa kentälle. Aamukahveillekin jäi vartti ylimääräistä aikaa.
Kone lähti jokseenkin ajallaan kohti Müncheniä ja siellä odoteltiin jatkolentoa nelisen tuntia. Siinä ajassa ehti hyvin kurkata kauppoihin, syödä vähän ja ottaa penkillä torkut.
Lyhyt lento Swissillä Münchenistä Geneveen oli sen verran töyssyinen ettei kuumia juomia tarjoiltu lainkaan, mutta muuten tarjoilukärryt ehtivät kyllä kiertää koneen noin tunnin lennon aikana.
Perille Geneveen saavuttuamme etsiydyimme Ranskan sektorille ja haimme auton Europcarilta. Erittäin sujuvan asioinnin (auto oli maksettu etukäteen) jälkeen kourassa oli Renault Kadjarin avaimet ja hetkeä myöhemmin auto oli pakattu ja olimme tien päällä.

Matkaa oli edessä 330 km, emmekä pitäneet yhtä reilun puolen tunnin ostos/lounaspysähdystä kummempaa taukoa iltapäivän mittaan. Lyonin kehäteillä oli ruuhkaa osuttuamme sille puoli viiden aikaan ja Lyonin jälkeen satoi vettä niin rankasti, ettei 3 kaistaa per suunta-moottoritiellä enää erottanut kaistoja ja vauhti putosi 50-60 km/h. Moottoritietä oli melko pitkä pätkä matkasta ja tulleja maksoimme yhteensä 21 €.

Saavuimme majapaikkamme Mas la Borneen puoli seitsemältä illalla noin 4 ja ½ tunnin ajon jälkeen. Toki tiesimme miltä paikkaa suunnilleen näyttää valokuvissa, mutta olihan se mukava yllätys ajaa viiniköynnösten sekä laventeli- ja rosmariinipuskien reunustamaa tietä hyvin hoidetun puutarhan läpi pihaan, jossa vanhan viinitilan päärakennus odotti vieraitaan.


Emäntä esitteli meille huoneistomme, joka taisi mennä ensisilmäyksellä kaikkien aikojen top5:seen.
Tyylikkäässä yli 50 neliömetrin huoneistossa oli mahtava makuuhuone kylpyammeella, erillinen lastenhuone, suihku ja vessa sekä pieni terassi pihaportaiden yläpäässä.



Meille oli varattu pöytä kylän ravintolasta puoli kahdeksaksi, mutta ehdimme nauttia majapaikan tervetuliaislasilliset roseeta ja maistella talon oman pihan oliiveja sekä jutustella emännän kanssa.


Kylään oli muutama kilometri matkaa, joten menimme sinne autolla, ja ajoimme auton ravintola P’tit Bistron parkkiin. Esittäydyimme ravintolan isännälle ja hän huumorimiehenä kertoi odottaneensa meitä 2 viikkoa - majapaikan emäntä varasi meille pöydän silloin ja sanoi asian järjestyvän, vaikkei ravintolan edes pitänyt olla normaalisti auki tuolla viikolla torstai-iltana. Paikka oli niin viehättävä ranskalainen kyläravintola kuin olla voi. Meidän lisäksi neljässä muussakin pihan pöydässä oli asiakkaita ja isännältä sekä emännältä tuntui riittävän aikaa joka pöytäseurueen kanssa jutusteluun.

Tilasimme 23 € menut ja ne sisälsivät alkupalat, pääruuan, juustolautasen ja jälkiruuan. Otin possurilletteä, tartarpihvin ja bourbon-vaniljajäätelön. Naisväki otti vuohenjuusto-pähkinäpiiraat, possupinaattimureketta ja kastanjavaahtoa ja suolakaramellijäätelöä. Ruokajuomana oli lähiseudun rosee.







Koko illallinen kevensi lompakkoa 88 €. Syötyämme pyysimme korkin viinipulloon (ranskalainen doggiebag) ja kävelimme pienen matkaa kylän linnaa kohti. Paluumatkalla autolle bistron emäntä huikkasi ovelta ja pyysi meidät vielä sisälle ravintolaan, sillä hän halusi esitellä ravintolan sisätiloja ja miehensä kanssa käytävään tekemiä 'luolamaalauksia'.




Etelän yön tummuessa sammakot kurnuttivat kuuluvasti läheisellä altaalla eikä nukkumattia tarvinnut erityisemmin houkutella paikalle.



17.6.16 Päivä Provencessa

Mukavan aamiaisen jälkeen valokuvasin hieman ympäristöä, pakkasimme tavarat ja lastasimme auton ja lähdimme tien päälle.


Meidän piti ajaa suoraan Orangeen, mutta ajomatkalla suunnitelma jousti ja kävimme ajamassa Ardechen rotkoa jonkun matkaa. Itse Ardechen kaarelle asti emme menneet, sillä ylimääräistä ajoa olisi tullut helposti 1½ tuntia lisää.


Jatkoimme Orangeen ja seikkailimme siellä hieman, jotta löysimme parkkipaikan roomalaisen riemukaaren läheltä. Riemukaari on noin 2000 vuotta vanha, ilmeisesti keisari Augustuksen ajoilta.



Riemukaarta ihmeteltiin hetki ja sitten ajoimme etsimään parkkipaikkaa roomalaisen teatterin luota. Teatteri on rakennettu ensimmäisellä vuosisadalla, joten silläkin alkaa olla ikää aikalailla. Emme menneet sisälle, vaan tyydyimme kuvailemaan teatteria ulkopuolelta ja aidan raosta.
Ylhäältä puiston puolelta näkyi horisontissa edelliseltä matkalta tuttu Provencen Jättiläinen, Mont Ventoux.






Matka jatkui katsomaan viineistään tunnettua Châteauneuf-du-Papea, sen viinitarhoja, kuuluisia kiven murkuloita köynnösten juurella ja linnan raunioita. Linna rakennettiin 1300-luvulla Paavi Johannes XXII käyttöön aikana, jolloin Paavin istuin sijaitsi Avignonissa.
Nestemäiset tuliaisostokset jäivät tällä kertaa tekemättä, mutta ehkä sitten joku toinen kerta.








Jatkoimme Avignoniin kaupoille - tosin söimme ensin lounasta Quickissa. Sitten oli vuorossa kauan odotettu iso Carrefour, joka kuitenkin oli naisväelle pettymys, sillä kaupassa oli meneillään hyllyjen uudelleenjärjestely... Luonnollisesti kuski sai haukut vietyään naisväen huonoon kauppaan... Kauppareissun jälkeen meidän piti käydä katsomassa Vuosi Provencessa -kirjasta tuttu Ménerbes, mutta taas suunnitelmaa vaihdettiin lennossa ja ajoimme sen sijaan Bonnieuxin kylään Luberonin alueelle.









Vanhaa kylää kierreltiin ristiin rastiin jonkun aikaa katsellen rinteeseen rakennettuja taloja, kapeita kujia ja maisemia. Sitten jatkoimme matkaa majapaikkaamme Auberge de Reillanneen, joka sijaitsee mäen päällä olevan Reillannen kylän alapuolella. Saavuimme perille illalla seitsemän jälkeen. Päivän ajomatka ilman kiertelyitä olisi ollut 150 km / 2 h, mutta me käytimme siihen yli 8 tuntia. Majapaikan emäntä ei juurikaan puhunut englantia, joten yritimme kommunikoida parhaiden kykyjemme mukaan ranskaksi.



Ylhäällä mäen päällä Reillannen kylässä oli isot juhlat, joten saimme parin ravintolan tiedot kuuden kilometrin päästä Cérestestä ja kävimme autolla syömässä siellä. Valitsimme ravintolaksi Auberge de Carlucin. Söimme lihasalaatin, perunapiirakoita, entrecôtet, possun fileetä sinappikastikkeessa ja Crème brûléet sekä suklaakakkua.









Koko setti maksoi 67 € puolen litran roseekannullisen kanssa.

18.6.16 Kohti vuoria

Nautimme aamiaisen omassa rauhassa ja kävin sen jälkeen ulkoiluttamassa kameraa majatalon puutarhassa ja ympäristössä.








Lähdimme ajamaan kohti Sisteronia, Provencen porttia. Matkan varrelta piti löytää laventelipeltoja, mutta ne jäivät näkemättä. Sen sijaan Sisteronissa maisemat olivat kohdillaan.



Kävelimme hetken vanhassa kaupungissa ja jatkoimme matkaa kohti Gapiä.







Haukkasimme lounaan Mäkissä, kävimme kaupoilla Geant Casinossa sekä Decathlonissa, ja tankkasimme tankin täyteen. Seuraava kohde oli Col d’Izoard, 2360 m korkuinen sola. Jo matkalla kohti solaa alkoi sataa ja ylhäällä olimme tihkusateessa ja hetkeä myöhemmin solan ylittävässä pilvessä. Näkyvyys oli mitä oli, mutta aavikkomainen Casse Déserte sentään nähtiin.








Izoard on ollut 34 kertaa mukana Tour de Francella vuoteen 2016 mennessä. Nykyään se on luokituksella HC eli Hors Categorie tai ’kategorioiden yläpuolella’ eli vanhalla määrittelyllä sola, jota ei oletettu pystyttävän ylittämään autolla. Ajoimme eteläisen nousun kautta, joka on pahimmillaan 10 % ja keskimäärinkin 6,9 % nousu. Korkeutta kertyy 15,9 kilometrin matkalla 1095 m. Voi vain kuvitella pyöräilijöiden tuntemukset kun meidän yli 300Nm diesel ei lähtenyt kunnolla kurvista ylämäkeen 2. vaihteella.
Solan jälkeen kävimme ostamassa pakollisen jääkaappimagneetin sekä kahvilla (kuski) että pastiksella (repsikka) Refuge Napoléonissa.



Laskettelimme alamäkeen kohti Briançonia sateen yltyessä. Majapaikkamme Hôtel Edelweissin pihassa ei ollut vapaita parkkipaikkoja, joten pysäköimme kadun toiselle puolelle elokuvateatterin pihaan ja kannoimme sateessa tavarat siltä hotellille.


Kävelimme sateessa ylös vanhaan kaupunkiin syömään ja löysimme sopivan ravintolan - Le Montagnard - kävelykadulta. Söimme menut listalta. Alkuun vuohenjuustosalaattia ja terriiniä, pääruuaksi kanaa sienikastikkeessa ja suuri lihakimpale mediumina. Jälkiruuaksi nautimme fromage blancin ja pannacottaa, sekä otimme pullon roseeta, pastiksen ja kahvin.










Koko ateria maksoi 87,10 €.
Vettä satoi vielä paluumatkalla hotellille ja huoneeseen päästyämme virittelimme sateenvarjot ja märät vaatteet patterille ja kylppäriin kuivumaan. Iltapuhteina oli EM-jalkapalloa TV:stä kuten useampana muunakin iltana.

19.6.16 Vuoristoetappi

Aamu valkeni aurinkoisena ja huoneen parvekkeelta näki viimein maisemat - lumihuippuisia vuoria kaupunkia reunustaen.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme laukut, maksoimme huoneen, kannoimme laukut autoon ja kävelimme katsomaan miltä vanha kaupunki näyttää päivän näöllä. Mäen rinteellä sijaitseva vanha kaupunki on linnoitettu ja sinne kuljetaan vallihautojen yli ja porttien läpi. Linnoitus on legendaarisen linnoitusarkkitehti Vaubanin käsialaa ja Vaubanin rakennelmia voi edelleen nähdä ympäri Ranskaa.

Briançon on korkeimmalla Ranskassa sijaitseva kaupunki. Se on toiseksi korkein koko Euroopassa, Sveitsissä sijaitsevan Davosin jälkeen, ollen yli 1300 m korkeudella meren pinnasta.





Jatkoimme matkaa kohti legendaarista Col du Galibieria ajaen ensin Col Du Lautaretin (2058 m) yli tihkusateessa. Tuo sola on ollut mukana Tour de Francella kymmeniä kertoja, nykyään 1-2 kategorian nousuna.






Col du Galibieria lähestyttäessä vesisade muuttui lumisateeksi ja ylhäällä oli melko talviset olosuhteet.


Ranskan ympäriajon isän, Henri Desgrangen, muistomerkki seisoi hangessa hieman ennen Refuge du Galibieria.

Ylätie oli suljettu ja pöytäkirjamerkinnäksi jäi Refuge du Galibierin 2556 m.


Kävimme matkamuisto-ostoksilla ja ajoimme tunnelin kautta toiselle puolen ja pysähdyimme lätyille, kahville ja ’ynnä muille’.  Paikka oli talven jäljiltä aika viileä. Hengitys huurusi sisällä ja moottoripyöräilijät lämmittelivät käsiään takkatulen lämmössä. Matkamuistoksi mukaan tarttui pullo Galibier-olutta.








Matkamuistokaupan myyjä sanoi, että Col de l’Iseran (2770 m) lienee suljettu lumisateen vuoksi ja ehdotti tarkastamaan tilanteen lähempänä. Evästauolla Col du Télégraphella (1566 m) tarkastin parilta web-sivustolta solien tilannetta eikä Iseranista sanottu, että se olisi suljettu.



Otimme riskin ja suuntasimme kohti Modanea. Matkalla poikkesimme Marie-Theresen linnoituksella. Redoute Marie-Thérèsen ja l'Arc joen vastapuolella olevan Fort Victor-Emmanuelin välissä on jyrkkä kanjoni, jonka ylittää kapea silta, Pont du Diable. Kanjonin vastakkaisella seinällä kulkee Via Ferrata ja siellä oli vuorikiipeilijöitä.




Jossain vaiheessa matkaa tien varren infotaulu näytti huojentavan tiedon, että Iseran on todellakin auki. Matkalla ylös oli tietöitä useamman kilometrin verran ja matkan varrelle osuivat väärin säädetyt liikennevalot.



Odotimme kiltisti valojen vaihtumista toisen auton perässä ja kun valot vaihtuivat lähdimme ajamaan ylämäkeen. Hetken matkaa yksikaistaista tietä ajettuamme vastaan tuli letka Porscheja torvet soiden pakottaen meidän tiputtamaan asfaltoidulta kaistalta keilojen välistä jyrsitylle kaistalle. Letkan perässä tuli moottoripyöräilijöitä keskisormea näyttäen. Ylhäällä 2770 m korkeudessa sää oli taas varsin arktinen - kova tuuli, räntäsade ja + 3 astetta tekivät kelistä jopa kotimaista kesäkeliä viileämmän.

Keliolosuhteet ja ilmanpaineen muutoksesta johtunut sipsipussin räjähdys dokumentoitiin kotivideotyyliin.



Ylhäällä käytiin taas matkamuisto-ostoksilla ja ihmeteltiin joka sään urheiluautoja, kuten Mercedes-Benz AMG GT, ja Ferrareita.











Col de l'Iseran on ollut seitsemän kertaa Tour de Francen reitillä. Etelästä tullessa tie nousee Bonneval-sur-Arcista lähtien 977 m 13,4 km matkalla ollen jyrkkyydeltään pahimmillaan 10,5 %.

Huipulta lasketeltiin alas hieman paremmassa kelissä ja ajoimme aution Val d’Iseren hiihtokeskuksen läpi kohti La Rosierea, jossa majapaikkamme sijaitsi monen mutkan takana 1850 m korkeudessa.




Hotellimme Relais du Petit Saint Bernard oli viimeisiä rakennuksia noustessa kohti Italian rajaa Col du Petit Saint Bernardin kautta.

Huone oli pienehkö puupaneloitu koppi, mutta parvekkeelta oli kelpo näköalat.


Kävimme illallisella hotellin yhteydessä olevassa ravintolassa. Valitsimme ruokalistalta Menu Terroirit. Menu sisälsi leikelautasen, vuoristosalaattia, tartifletteä, kinkkupestopastaa, valkosuklaakakkua ja tiramisua. Juomiksi valitsimme pullon Savoien chardonnayta, ricardin ja espresson.







Laskua syntyi yhteensä 96 € koko porukalta. Kävimme vielä ruuan päälle kävelemässä ylempänä rinteessä katsellen illan hämärtymistä vuorilla.







20.6.16 Italian kautta ylös huipulle 

Aamulla huomasimme olevamme pilvien yläpuolella - tosin pilvet hävisivät aika nopeasti laaksosta.



Aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Col du Petit Saint Bernardia (2188 m) ja Italiaa. Sola erottaa Ranskan Savoieen Italian Aoustan laaksosta. Sola on ollut mukana Ranskan ympäriajossa neljä kertaa.
Kävimme matkamuistokaupassa rajalla, kurkkasin rautakautista kivikehää ja laskettelimme kohti Aostan laaksoa ja Mont Blancin tunnelia.








Lasketeltuamme alas lukuisten mutkien kautta pidimme pienen pitstopin ennen tunnelia ja söimme pizzan palat kun kerran olimme Italiassa. Syötyämme lähdimme ajamaan kohti seuraavaa määränpäätä Mont Blanc-tunnelin kautta. Tunnelimaksu oli reilut 44 €.
Vaikka tunnelilla on mittaa yli 11 km, sujui ajomatka aika hujauksessa ja vähän kieli keskellä suuta ajaessa. Tunnelin ohjesääntöjä tuli noudattaa eli minimiopeuden tuli olla 50 km/h ja maksiminopeuden 70 km/h. Autojen väli piti pitää 150 metrissä.




Koska sää oli lähes pilvetön, ajoimme Ranskan päässä suoraan Aiguille du Midin köysiradan parkkipaikalle. Kävelimme asemalle, ostimme liput (n. 60 € / aikuinen) ja muutamaa minuuttia myöhemmin olimme jo matkalla kohti korkeuksia.



Nopeasti kulkevan köysiratahissin ikkunasta maisemat paranivat hetki hetkeltä ja ylhäällä ne olivat henkeä salpaavat + ohut ilma otti oudoksestaan vähän henkeen… Kahdessa osassa tapahtuva nousu nostaa hissit matkustajineen 3842 metriin eli 2800 m Chamonixin kaupunkia ylemmäksi. Mont Blancin huippu lähistöllä on silti vielä 967 metriä korkeammalla eli 4809 metrissä.



Olimme varautuneet vähän kylmempään keliin ylhäällä, mutta aurinko porotti lämpimästi, eikä pikkupakkanen tuntunut missään. Ja aurinkorasva oli tietysti autossa...












Kiersimme näköalatasanteet läpi ja jonotimme jonkun aikaa Step-into-the-voidiin eli lasiseen näköalakoppiin.

Oli aika vekkuli tunne astua lasille, jonka alta avautui satojen metrin pudotus. Siinä sitten otettiin nopeasti kuvat tyyliin ’kiitos ja seuraava’.
Näimme myös muutaman liitopuvulla hyppäävän hurjapään syöksyvän alas kohti laaksoa.



Kaiken kaikkiaan Aiguille du Midi oli mahtava kokemus suolaisesta hinnastaan huolimatta. Kovin monessa paikassa Euroopassa ei pääse ihailemaan maisemia noin korkealta ilman kiipeilyvarusteita.
Alas tulon jälkeen kävimme Carrefour-marketissa aivan köysiradan parkkipaikan vieressä ja jatkoimme siitä hotellille muutaman sadan metrin päähän. Hotel du Clocherin pihasta löytyi yksi juuri auton mentävä rako, johon auto soviteltiin parkkitutkan huutaessa hoosiannaa kolmelta sivulta.

Huoneesta ei ollut näköalaa Mont Blancille, mutta viereisen kerrostalon takapihan lisäksi näki kurkottelemalla kolmessa suunnassa lumihuippuja. Kävelimme lyhyen matkan läheiselle kävelykadulle etsimään illallispaikkaa ja pienoisen runsauden pulan vuoksi kiertelimme hetken aikaa lueskelemassa menuja.



Lopulta löytyi jokaiselle jotakin -tyyppinen ratkaisu ravintolasta Brasserie Le National. Söimme valkosipulileipiä, Menu Savoyardin eli kinkkujuustosalaattia, kanaa Reblochon-juustolla ja parmankinkulla + pannacottaa sekä pizzan ja vuohenjuustosalaatin + parit jäätelöt. Kyytipojaksi otimme pullon valkkaria Crépystä. Koko setti maksoi 99,30 €







21.6.16 Kanavien kaupungissa

Aamu valkeni pilvisenä ja sateisena ja kiittelimme ratkaisua käydä Aiguille du Midillä heti Chamonixiin saavuttuamme, sillä nyt olisi jäänyt maisemat näkemättä. Aamiaisella oli hieman hässäkkää kun asiakkaiden paljous tuntui sekoittavan pikkuhotellin pasmat. Kun ihmiset ja auton perä oli saatu täyteen, otimme suunnan kohti Annecya. Ajoimme koko Annecy-järven mitan länsirantaa pitkin ja lähellä Annecya koukkasimme ensin E.Leclerc-automarkettiin ja sitten perään suureen Carrefouriin viimeistelemaan ostokset. Carrefourissa söimme taas ranskalaistyylisen lounaan Mäkissä paikallisten kanssa. Kauppareissun jälkeen kävimme purkamassa kaikki tavarat autosta hotellille loppupakkausta varten ja ajoimme sitten auton lähistölle parkkiluolaan. Majoittauduimme Hôtel des Alpesissa, joka on peruskaupunkihotelli alle 500 m metrin päässä vanhasta kaupungista.


Kiertelimme vanhassa kaupungissa jonkun aikaa valokuvaillen jokea, nättejä rakennuksia ja kujia sekä istuimme terassilla Thiou-joen varrella.







Palasimme hotellille ja kävimme pienemmällä kokoonpanolla ostoskeskuksessa toteamassa monien kauppojen sulkeutuvan. Annecyssa oli musiikkifestivaalit ja joka toisessa kadunkulmassa oli elävää musiikkia. Kävelimme syömään Palais de l’Ilen lähelle yrittäen päästä mahdollisimman rauhalliseen paikkaan pois kaikkialle kuuluvan kovaäänisen musiikin keskeltä. Valitsimme Le Beau Soleil-ravintolan, mutta emme päässeet melusta aivan eroon, sillä ravintolan jokirantaan avautuvasta ikkunasta kuului karaokelavan ja lähellä olevan baarin musisointi. Söimme paikallisia ruokia: terriiniä, fonduen ja taimenta, jonka tarjoilija perkasi valmiiksi, sekä pizzaa. Viininä oli Apremontin valkkari ja jälkiruokina jäätelöä ja fromage blanc mustikoilla sekä kahvi ja pastis. Illallinen maksoi 95 €.








Paluumatkalla hotellille kurkkasimme kirkkoon, jossa kuoro lauloi, ohitimme parit katu-dj:t ja lopulta kuuntelimme hotellin ikkunasta kun bändit ja dj soittivat muutaman kymmenen metrin päässä festarivolyymeilla.




Kun musiikin soitto rauhoittui vähän ennen puolta yötä, jatkui turkkilaisten autoralli ja jalkapallo-ottelun voittojuhlinta - torvet soivat kovaäänisesti autoletkan ajaessa rinkiä rautatieaseman lähellä. Jossain vaiheessa poliisi puuttui tilanteeseen ja blokkasi hotellilta seuraavan risteyksen ja hiljensi torvien soiton.



22.6.16 Kohti kotia

Söimme reissun monipuolisimman aamiaisen, ja sen voimalla jaksoimme hyvin pakata laukut. Hommassa tarvittiinkin hieman proteiineja ja hiilihydraatteja, sillä kaikista automarketeista oli kertynyt matkaan kassikaupalla tavaraa - pääosin nestemäistä kosmetiikkaa ja vähän viiniäkin. Kun 2/3 laukuista oli pakattu, liukenin tyttären kanssa ostarille katsomaan edellisenä päivänä kiinni olleita kauppoja. Kun kaikki laukut oli pakattu, maksoin hotellin ja raahasimme laukut auton perään säilöön ja lähdimme kylille. Naisväki meni ostokeskukseen ja minä Annecy-järven rantaan ja vanhaan kaupunkiin ulkoiluttamaan kameraa. Taisin myös istahtaa jokivarren terassille yhdelle pienelle paistattelemaan päivää…








Ajomatka Annecysta Geneven kentälle ei käynyt ihan kuin elokuvissa, sillä välttääksemme Sveitsin kautta ajon valitsin reittipisteitä naviin ja ensimmäisen kylän kohdalla en tajunnut, että navin reittipiste ei suinkaan ole päätien varressa vaan kylän keskustassa. Muutaman turhan seikkailun jälkeen pääsimme Ferney-Voltaireen ja kävimme Mäkissä tankkaamassa itsemme ja huoltiksella auton. Auton palautus oli hieman erikoinen - jätimme auton parkkihallissa ajoväylälle, sillä vapaana oli vain yksi kapea ruutu. Soitin seinäpuhelimesta 4 kertaa Europcarille, mutta kukaan ei vastannut. Sitten kävin kyselemässä muiden vuokraamojen kavereilta mitä tehdä ja sain ohjeen jättää auto siihen missä se on, ja viedä avaimet yläkertaan vuokraamon tiskille. Tiskillä tyttö kysyi - Onko autossa kaikki ok ja onko tankki täynnä? Vastasin myöntävästi ja sanoin, että auto on sitten ajoväylällä parkissa siellä p-talossa. Autovuokraamon työntekijän ilme oli vähän hämmästynyt... Lentokentällä kävimme helpdeskillä jonottamassa, sillä emme saaneet boarding-passeja tulostettua, ja sen jälkeen jonotimme tovin turvatarkastukseen. Dutyfreen hinnat todettiin nopeasti sen verran suolaisiksi, että kaikki ostokset jätettiin Frankfurtin kentälle. Lento sujui aikataulussa ja Frankfurtissa oli reilu tunti aikaa käydä kaupoilla ja istahtaa…lepuuttamaan jalkoja.
Helsingin päässä jouduimme odottelemaan bussia jonkun aikaa ja kun lopulta pääsi bussin penkille istumaan, silmät eivät pysyneet kauaa auki. Valitettavasti uni jäi torkahteluun ja havahtumisiin huonon asennon vuoksi. Päivä ehti valjeta ennen kotiin pääsyä ja loppumatka linja-autoasemalta hoitui vielä taksilla.

Summa summarum

Yhteenvetona matka oli taas kerran onnistunut lyhyestä kestostaan ja hieman toisella kädellä tehdystä ennakkosuunnittelusta huolimatta. Majapaikat varattiin kaikki etukäteen, osa speksien mukaan ja osa sijainnin mukaan. Viisi majapaikoista otettiin Booking.comin kautta ja yksi suoraan hotellilta, sillä Booking.com ei näyttänyt saatavuutta sinne. Majapaikoista ensimmäisen yön Mas la Borne oli aivan huippupaikka ja ehdottomasti kaikkien käymiemme paikkojen kärkikastia. Myös toisen yön Auberge de Reillanne oli joukosta positiivisesti erottuva maatalo. Loput hotellit olivat tarkoitukseemme sopivia tyypillisiä kaupunkihotelleja eli niissä oli pienehköt huoneet ja peruspalvelut. Majoitukset maksoivat keskimäärin 125 € / yö (kolmen hengen huone ja aamiaiset).
Auto oli mukava yllätys, sillä varasimme Sitikan C4 Picasson kokoisen menopelin ja saimme Renun Kadjarin, joka liikkui melko mukavasti vuoristoteillä jyrkimpiä mutkia lukuun ottamatta. Korkean maavaran turvin sillä uskalsi huoletta ajella asfaltilta päällystämättömille levikkeille vuoristoetapeilla. Auto herätti mielenkiintoa ja pariin kertaan ihmettelimme jonkun matkan päästä kun ihmiset jäivät katsomaan ja puhumaan siitä. Ensimmäisellä kerralla luulimme pysäköineemme väärin, kun pikkukylässä pari miestä jäi katselemaan kädet lanteilla kulkupeliämme. Kilometrejä auton mittariin kertyi 1209,3 km (ja naviin 1213 km). Tankkasimme auton kaksi kertaa ja gazoliiniä kului 76,22 l - eli 86,46 € (keskimäärin 1,134 € / l). Autovuokraus maksoi 323 € / 7 pv.
Ajamamme reitti näyttää kartalla tältä:



Lennot oli varattu jo kevättalvella 2016 suoraan Lufthansalta ja ne maksoivat 230 € / nuppi matkatavaroilla ja luottokorttimaksuineen, Kohde valikoitui lähinnä halvan hinnan vuoksi tyyliin ostetaan lennot ja katsotaan myöhemmin mitä siellä lähistöllä on ja mitä siellä voi tehdä. Ensimmäiset reittisuunnitelmat pyörivät Burgundin viinialueilla ja Alpit tulivat mukaan iteraatiokierroksilla Burgundin muuttuessa Rhoneksi. Tällä kertaa en liiemmin katsellut kirjoista nähtävyyksiä ja vielä vähemmän netistä. Lähinnä mielessä oli kiertää läpi Alppien korkeimpia Tour de Francella mukana olevia solia. Noiden solien osalta tein sentään hieman taustatyötä, mutta ihan kaikkia mäkiä ei saanut yhdelle reitille sovitettua. Hamaan tulevaisuuteen jäivät mm. L'Alpe d'Huez, Col de la Madeleine, Croix de Fer, Col de la Bonette ja Col Agnel.

Navigaattoriin tallennettiin hotellit, kauppoja ja nuo korkeimmat solat. Karttakirjoista lähti mukaan useampi aukeama kopiona ja hyvä niin, sillä kokonaisuuden ja pidemmän reitin hahmottaminen ei onnistu pelkän navigaattorin saati puhelimen näytöltä. Parina päivänä navigoimme valitsemalla kartan avulla reittipisteitä navigaattoriin saadaksemme reittimme kiertämään sopivien kylien kautta menemättä suorinta tai nopeinta reittiä perille.
Navigaattorissa oli tuoreimman Garminin Euroopan kartan lisäksi muistikortilla yksi reitittävä OSM-kartta ja pari erilaista topokarttaa.
Viikon matka tuntui menevän yhdessä hujauksessa aiempien pidempien reissujen sijaan, mutta josko sitten seuraavana kesänä ehtisi tehdä pidemmän lenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti